Siirry pääsisältöön

Ekonomi Jenni Marttinen tekee merkityksellistä työtä Orionin hankinnassa: ”Tiimimme varmistaa, että lääkkeet eivät lopu apteekeista”

Orionin hankintaorganisaatiossa ekonomit, diplomi-insinöörit, proviisorit, farmaseutit ja tradenomit tekevät töitä yhdessä, jotta apteekeissa riittää lääkkeitä. Jenni Marttinen on nähnyt lääkekehityksen kaaren aina raaka-aineiden hankinnasta lääkkeen valmistukseen saakka. ”Ammattitaito kasvaa koko ajan”, hän sanoo.
12.8.2024 Teksti / Iina Kansonen
orionfi_uratarina_Marttinen_paakuva_1500x884.jpg

Kaksitoista vuotta samalla työnantajalla on pitkä aika. Siitä on kokemusta Jenni Marttisella, joka on viihtynyt niin kauan Orionilla – ja suurimman osan vuosista hankintaosastolla. Marttisella ei ole aikomusta vaihtaa työantajaa. 
 
”Teen töitä merkityksellisten asioiden äärellä. Arvostan sitä, että työmme tarkoitus on auttaa potilaita. Esimerkiksi Orionin kehittämästä eturauhassyöpälääkkeestä on ollut konkreettista hyötyä monelle potilaalle.” 
 
Marttinen motivoituu myös lääkesaatavuuden turvaamisesta.  
 
”Hyvinvoinnin turvaaminen ylipäätään on minulle tärkeää.” 

Ura hankinnan parissa alkoi puolivahingossa

Marttinen valmistui kauppatieteiden maisteriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta vuonna 2007 pääaineenaan kansainvälinen markkinointi. Vaikka opinnot eivät painottuneet hankintaan, hän on työskennellyt ison osan urastaan sen parissa. 
 
”Menin opiskeluaikoina kesätöihin tuoteassistentiksi Rautaruukille. Se työ olikin vähän yllättäen hankintaa”, Marttinen muistelee.  
 
Sille tielle hän jäi. Vuonna 2012 Marttinen aloitti työskentelyn Orionin hankinnassa Sourcing Managerina Orionin tytäryhtiö Fermionilla. Työ oli pääasiassa toimittaja- ja riskienhallintaa. 
 
”Kehitin toimittajasuhteita ja neuvottelin sopimuksia. Selvitin, mistä lääkeaineiden raaka-aineita saa parhaalla laadulla, hinnalla ja toimitusajalla”, Marttinen kertoo. 
 
Vuonna 2014 Marttinen sai ensimmäisen lapsensa. Kun Marttinen pari vuotta myöhemmin odotti toista lastaan ja oli jäämässä äitiyslomalle, hänen esihenkilönsä siirtyi uuteen tehtävään. Marttinen haki paikkaa – ja sai sen. Hänestä tuli Fermionin hankintatiimin vetäjä.  
 
Tällä kertaa Marttinen vastasi hankintastrategiasta ja poikkiorganisatorisen tiimin vetämisestä. Hänelle palkattiin äitiysloman sijainen, ja hän aloitti uuden työnsä loman jälkeen. 
 
Marttinen viihtyi Fermionilla hyvin. Hän kuvailee Fermionia pieneksi yritykseksi Orionin sisällä. Hierarkia on matala, ja kaikki tuntevat toisensa. 
 
”Joskus istuimme kahvitauolla samassa pöydässä toimitusjohtajan ja kaikkien sidosryhmien kanssa”, Marttinen kertoo. 

Monenlaisista taustoista hankinnan ammattilaiseksi

Orionin hankintaorganisaatiot ovat laajoja, ja tarjolla on monenlaisia työtehtäviä. Lääkeyhtiölle on hankittava muun muassa lääkkeiden raaka- ja apuaineita sekä pakkausmateriaaleja, kuten lasipulloja ja muovitölkkejä. Tällaisten suorien hankintojen lisäksi Orionille tehdään paljon epäsuoria hankintoja. 
 
”Tarvitsemme muun muassa monenlaisia palveluita, energiaa sekä IT-asioihin ja analytiikkaan liittyviä hankintoja”, Marttinen luettelee. 
 
Orionin operatiiviset ostot on keskitetty Intian Mumbain-toimistolle, jonka kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. 
 
Marttinen kertoo, että Orionin hankinnassa työskentelee hänen lisäkseen paljon muitakin ekonomeja.  
Lisäksi Marttisella on työkavereinaan muun muassa diplomi-insinöörejä, proviisoreja, farmaseutteja, tradenomeja ja insinöörejä. 
 
Marttisen mukaan yksi tärkeimpiä seikkoja on kuitenkin se, että työntekijä on asioista laajasti kiinnostunut ja haluaa oppia uutta.  
 
”Tämän työn ohessa voi syventää ymmärrystä monista lääkeyhtiön toiminnan osa-alueista. Ammattitaito kasvaa koko ajan.” 
 
Marttinen muistuttaa, että urakehitystä ei kannata aina ajatella nousujohteisena – edetä ja kehittyä voi myös laajentamalla osaamistaan eri aloilla. Niin hän on itsekin tehnyt.  

Pyrkimyksenä turvata lääkkeiden saatavuus

Marttisen seuraava urasiirto vei hänet hetkeksi pois hankinnan töistä. Vajaa nelisen vuotta sitten hän aloitti työt Fermionin Business Development Managerina. Työnkuvaan kuului myyntiä, kehitystä ja projektien vetämistä. Marttinen vastasi geneeristen lääkeaineiden myynnistä muille lääkeyhtiöille Intiassa ja Itä-Euroopassa. Geneerinen lääke on edullisempi vaihtoehto alkuperäisvalmisteelle, jonka patenttisuoja on umpeutunut.  
 
Business Development Managerin työ oli Marttisen mukaan urakehityksen kannalta opettavainen. 
 
”Pääsin pohtimaan, mitä uusia geneerisiä lääkeaineita Orionin tytäryhtiön olisi järkevää kehittää. Kilpailu alalla on kovaa, ja monet tulevaisuuden geneerisistä lääkeaineista ovat vielä patentin alla.” 
 
Geneeristen lääkeaineiden prosessien kehitysprojekteja vetäessään Marttinen pääsi tiiviisti kosketuksiin myös kemian kanssa. Hän kertoo pärjänneensä kaupallisella taustalla yllättävän hyvin kemistien maailmassa. 
 
”Mukana projekteissa oli muun muassa synteesikemistejä, prosessi-insinöörejä sekä myynnin, laadun ja rekisteröinnin edustajia”, Marttinen kertoo. 
 
Hän viihtyi työssään hyvin, mutta huomasi vuosi sitten, että Orionilla oli taas kiinnostava pesti auki. Marttinen haki paikkaa ja tuli valituksi. Nyt hän työskentelee tittelillä Head of SC ESO Gx. Titteli on monimutkainen, mutta niin on joskus Marttisen työkin – hyvässä mielessä. 
 
”Seitsemän hengen tiimini vastaa geneeristen lääkevalmisteiden toimitusketjujen hallinnasta. Työ on todella monipuolista eikä yksikään päivä ole samanlainen”, Marttinen kertoo.  
 
Hänen tiiminsä päätyö on varmistaa, että potilaille kriittiset lääkkeet eivät lopu kesken apteekeista.  

Henkilöstön hyvinvointi on tärkeintä

Marttinen on viihtynyt Orionilla pitkään myös yhtiön työkulttuurin takia.  
 
”Täällä henkilöstön hyvinvointi on ykkössijalla. Olemme ihmislähtöinen organisaatio, jossa työntekijöitä kuunnellaan ja ilmapiiri on turvallinen. Sekä hyvät että huonot asiat on lupa sanoa ääneen”, hän kertoo. 
 
Marttinen kehuu myös hankintaosastojen hyvää tiimihenkeä. Yhteistyötä pääsee tekemään monen alan asiantuntijoiden kanssa. Tärkeitä sidosryhmiä ovat esimerkiksi myynti, liiketoiminnan kehitys, laadunvarmistus sekä tuotteen elinkaaren hallinta. 
 
Koko ajan merkittävämmässä roolissa hankinnassa ovat myös vastuullisuusasioiden parissa työskentelevät henkilöt. 
 
”Vastuullisuusvaatimuksia tulee jatkuvasti lisää, ja niiden kanssa täytyy luonnollisesti olla tarkkana”, Marttinen sanoo. 
 
Hänelle on tärkeää, että Orionilla arvostetaan myös osaamisen kerryttämistä. Arvostus näkyy esimerkiksi koulutustarjonnassa sekä mahdollisuudessa työkiertoon.  
 
”Kannustan rikastamaan ammattitaitoa, sillä se tukee sekä omaa ammatillista kehittymistä että syventää tiimien osaamista ja tuo uusia näkökulmia organisaation toimintaan.” 

Jenni Marttisen työviikon kolme merkittävintä hetkeä:

  1. Orionin sisäinen webcast. Kerroin Intian-toimiston vetäjän kanssa siitä, mikä on Intian rooli globaalissa toimitusketjussa. Suora lähetys oli minulle täysin uusi kokemus.
  2. Kokoontuminen Turussa. Ideoimme koko hankintatiimin kesken, mitä asioita tulee priorisoida toimitusketjujen arvioinnissa. Oli ilo kuulla vilkasta keskustelua ja tunnistaa kehityskohteita.  
  3. Kävelypalaverit. Niissä yhdistyvät raitis ilma, liikunta ja mielenkiintoiset keskustelut. Pidimme myös tiimipalaverin Nuuksion upeissa maisemissa.