Astmaa sairastava Hanna Lindblom: ”Käsittelin pahimmat pelkoni heti alkuun ja sitten jätin ne taakseni”

Opit: ”Kuuntelen itseäni paremmin kuin ennen” 

Aikaisemmin pieni kurkkukipu ei estänyt minua lähtemästä jalkapallotreeneihin tai lenkille. Nykyään, jos kurkkuni tuntuu kipeältä tai nenäni vuotaa, peruutan treenit ja hoidan itseni kuntoon. 
 
Olin 19-vuotias, kun jouduin keuhkokuumeen vuoksi sairaalahoitoon. Sillä reissulla minulla diagnosoitiin astma, johon sain myös lääkityksen. En kuitenkaan ajatellut, että astma on oikeasti vakava sairaus. Poltin siihen aikaan tupakkaa, joten ajattelin, että hengenahdistukseni johtui siitä. Kolmekymppisenä vähensin tupakanpolttoa huomattavasti, mutta astman jätin käytännössä hoitamatta. 
 
Pari vuotta sitten hankin aktiivisuusrannekkeen, joka mittaa myös hapenottokykyä. Aloin kiinnittää huomiota siihen, että hapenottokykyni alkoi tasaisesti laskea. Ensin ajattelin, että ranneke oli rikki. Sitten huomasin, että jouduin kävellessäni haukkomaan henkeä. Pääsin spirometriaan, ja lääkäri totesi, että keuhkoahtaumatauti ei ole kaukana.  
 
Tuon lääkärikäynnin jälkeen lopetin tupakoinnin kokonaan ja aloitin säännöllisen lääkityksen. Hengenahdistukseni helpotti heti, eikä hapenottokykyni enää ole huonontunut. Pahenemiskausiakaan minulla ei enää sen jälkeen ollut, kun astmalääkitykseni saatiin kohdilleen. Osittain tämä johtuu varmasti siitäkin, että kuuntelen itseäni paremmin kuin ennen. En urheile nuhassa tai kurkkukipuisena, otan lääkkeeni säännöllisesti ja kiinnitän myös enemmän huomiota siihen, mitä syön. Nykyään ymmärrän, että terveys ei ole itsestään selvää.

Vaikeat hetket: ”Näin itseni happipullojen kanssa”

Kun kävin spirometriassa ja kuulin, miten huonossa kunnossa keuhkoni ovat, olin juuri täyttämässä 40 vuotta. Minulle iski hirveä ikäkriisi. Näin itseni kulkemassa happipullojen kanssa pyörätuolilla, kun keuhkoni eivät enää jaksa. Tästä olin jo saanut esimakua, kun astmassa oli ollut pahenemiskausia. Niiden aikana hengitykseni on niin ahtaalla, että kävelynikin muuttuu laahustamiseksi. 
 
Käsittelin pahimmat pelkoni heti alkuun. Ajattelin läpi kauheimmat skenaariot, joihin sairauteni voi johtaa. Tämä on tapani toimia muissakin vaikeissa tilanteissa: ryven vaikeiden tunteideni kanssa pari viikkoa ja sitten jätän ne taakseni. 
 
Enää en mieti hapenottokykyni heikkenemistä aktiivisesti, mutta ajatus on kyllä takaraivossani. Pelkään sitä etenkin siksi, että lapseni ovat vielä pieniä. Uusperheessämme on viisi lasta, joista nuorin on kymmenen. Jos sairauteni etenee keuhkoahtauman puolelle, pystynkö vielä touhuamaan lasteni kanssa? Haluaisin olla toimintakykyinen silloinkin, jos heillä joskus on omia lapsia. 
 
Jos olisin ottanut sairauteni tosissani parikymppisenä, voisin nyt olla paremmassa kunnossa. En kuitenkaan tapaa jossitella. Tupakointi ja astman hoidon laiminlyönti ovat mennyttä elämää, johon en enää voi vaikuttaa.  

Tuki: ”Astmahoitajani on ihan huippu” 

Kun astmani paheni, juttelin asiasta jonkin verran mieheni ja työkaverini kanssa. Pääasiassa olen puinut asioita itsekseni. Astmasta löytyy netistä niin paljon tietoa kuin vain jaksaa lukea.  
 
Eniten olen puhunut sairaudestani astmahoitajani kanssa. Hän on ihan huippu. Heti diagnoosini jälkeen kävin astmahoitajalla useammin, ja hän myös soitteli minulle aika ajoin, kun sopivaa lääkitystä vielä haettiin. Nykyään kontrolleja on harvemmin. Seuraava spirometriani on parin vuoden päästä.

Toivo: ”Olen kiittänyt itseäni siitä, että olen liikunnallinen”

Vaikka astma välillä herättää huolta, ajattelen, että asiat voisivat olla paljon pahemminkin. Saan lohtua siitä, että keuhkoni ovat nyt vuoden verran pysyneet hyvässä kunnossa, eikä hapenottokykyni ole heikentynyt. En alkuun meinannut uskoa, että hapenottokyvyn heikkeneminen pysähtyisi, jos lopettaisin satunnaisenkin tupakoinnin. Näin kuitenkin kävi. 
 
Luulen, että keuhkoni ovat näin hyvässä kunnossa siksikin, että olen aina harrastanut paljon liikuntaa. Se on elämäntapani, ja tästä olen kiittänyt itseäni. Liikunta on yksi astman hoitokeino. Pyöräilen, lenkkeilen, käyn punttisalilla ja talvisin spinning-tunneilla. 
 
Pari vuotta sitten aloin myös pelata jalkapalloa. Jalkapallossa mennään tosi kovaa, mutta tämä onnistuu astmankin kanssa, kunhan lämmittelen keuhkoni kunnolla ennen treenejä. Kun tämän päälle otan avaavan lääkkeen ennen harjoitusten alkua, ei keuhkojen kanssa tule ongelmaa. Välillä tuntuu, että urheilen henkeni edestä, ja niinhän tavallaan teenkin. Urheilu antaa minulle sisältöä elämään.