Kipukoira ennakoi neuropaattista kipua

Kun elämässä tapahtuu jotain ratkaisevaa, päivämäärä jää mieleen. Mikkeliläiselle Kimmo Kanniaiselle se päivä oli 26. kesäkuuta 2001.

”Työtapaturmassa vasen käteni jäi mankelitelojen väliin. Laitteen pyörimisliike loppui, mutta painetta se ei vapauttanut.”

Kun käsi saatiin pois telojen välistä, tunne oli Kanniaisen mukaan kuin suuri palovamma. Kylmähoitoensiavun jälkeen taju lähti vasta pomon kyydissä sairaalaan. Kanniainen muistelee, että ensiavussa käsi pistettiin roikkumaan aluksi siivoojilta lainattujen luudanvarsien varaan, jotta kudosnesteet eivät aiheuttaisi suurta turvotusta.

”Sain sairauslomaa kolme viikkoa. Palasin sen jälkeen raskaaseen fyysiseen työhön, ja kivut pahenivat. Seuraava viikonloppu kului unettomana valvoen.”

Viikonlopun jälkeen Kanniainen sai lääkäriltä lähetteen neurologian poliklinikalle.

Diagnoosina monimuotoinen paikallinen kipuoireyhtymä

Sairauslomaa tuli vuoden päivät ja käden käyttökielto. Monimuotoinen paikallinen kipuoireyhtymä CRPS olisi ollut estettävissä, jos kättä ei olisi jo ehditty rasittaa liikaa.

Mikkelin kipupoliklinikalla aloitettiin sekä lääkitys että rankat puudutushoidot, joita ei nykyään enää tehdä. Hermoratamittauksen mukaan kyseessä oli laaja-alainen hermovaurio.

Vuoden sairausloman jälkeen Kanniainen halusi palata koulunpenkille, mutta voimakkaiden kipujen vuoksi lääkäri ei sitä suositellut. Vaihtoehto toteutui, ja vuonna 2004 Kimmo jäi eläkkeelle.

Työnarkomaaniksi tunnustautuva Kanniainen osallistui vuonna 2021 työkokeiluun vakuutusyhtiön ehdotuksesta. Vaikka tunteja oli vain kolme päivässä, sekin oli liikaa. Kivut rajoittivat työntekoa.

Kipustimulaattori vie suurimman osan kivuista

Vuosi ennen Kanniaisen siirtymistä eläkkeelle hänelle asennettiin kipustimulaattori. Laitteen asennuksen, korjauksen ja huollon takia Kanniaista on leikattu vuosien varrella 25 kertaa. Myöhemmin uuden, ihon läpi ladattavan korkeataajuusstimulaattorin ansiosta kipulääkkeiden määrä putosi vajaassa vuodessa 90-prosenttisesti.

”Sitten jouduin auto-onnettomuuteen. Siinä rytäkässä niskani retkahti ja stimulaattori meni rikki. Leikkausruljanssi alkoi. Paljastui, että niskaani oli muodostunut arpikudosta, kuten myös vatsaani, jonne niskasta meni johto ja jossa oli akku. Mikään ei tuntunut menevän kuin Strömsössä.”

Stimulaattori vie nyt noin 70 prosenttia kivuista pois. Kanniainen kuvaa sen toimintaa kivun radiohäirinnäksi aivoissa. Lääkkeitä on silti käytössä laaja kirjo. Kanniainen kiittelee sitä, että hänellä on ollut samat lääkärit ja yhteneväiset hoitokäytännöt.

Koiran myötä kivut ovat harventuneet

Käänteentekevä vuosi oli 2018, jolloin Rölli tuli taloon. Kanniainen alkoi kouluttaa australianterrieripennusta itselleen kipukoiraa. Tietoa sai Innomedidogs-nimisestä yhdistyksestä, joka selvittää koiran mahdollisuuksia olla terveyden tukena arjessa.

”Aloin kouluttaa Rölliä yksinkertaisin keinoin: koira syliin, herkkunamia tarjolle ja haistelua ensin kahdesta eri purkista. Toisessa oli kivunaikaista kainalon tai hengityksen tuoksua sideharsossa, toiseen harsoon ihoa oli pyyhkäisty kivuttomana hetkenä.”

Jo kahdeksan kuukauden kuluttua Rölli pystyi ilmoittamaan kivun noin 15‒20 minuuttia ennen sen alkamista. Aikahaitari on sittemmin kasvanut, ja koira kertoo alkavasta kivusta 30‒45 minuuttia ennen. Yöllä Rölli nuolee poskea, päivällä se tulee aivan viereen ja tökkäisee.

”Kivun sieto on muuttunut ja kivut harventuneet Röllin myötä. Pystyn ottamaan lääkkeen ajoissa, eikä kipu ehdi alkaa. Ennen minulla oli 3‒4 kohtausta viikossa, nyt on kolme kuukaudessa. Nekin ovat silloin, kun koira ei ole paikalla. Ilman koiraa joutuisin käyttämään kymmenen kertaa enemmän lääkkeitä.”

Vertaistukiryhmissä aktiivista toimintaa

Rölli huomaa muidenkin kivut kuin isäntänsä. Kaksikko vierailee kerran viikossa parin tunnin ajan Mikkelin sairaalan OLKA-pisteessä, jossa potilaille ja heidän läheisilleen tarjotaan tukea sairauteen sopeutumisessa ammattilaisten ja vertaistukihenkilöiden voimin.

”Koira on kuin magneetti, se purkaa pelkoa ja avaa puhehanat. Se ei mene tuntemattomien syliin, mutta saattaa tökkäistä kättä tai jalkaa ja tulee sitten minulle ilmaisemaan kivun lähteen vuhkaamalla tai haukahtamalla.”

Kanniaisen mukaan kuka tahansa voi kouluttaa koiran tunnistamaan kipua ja jopa kivun tasoa. Rölli ilmaisee voimakkaan kivun. Rodulla ei ole väliä, riittää, kun koira on kiltti ja sosiaalinen.

Avoimen ryhmän lisäksi Kanniaisella on ollut jo kuuden vuoden ajan kerran viikossa suljettu vertaistukiryhmä, joka kokoontuu kolme tuntia kerrallaan. Hän tekee pieninä määrinä myös töitä it-guruna. Etänä on helppo auttaa tietokoneongelmissa.

Vuoristoradan kyydissä positiivisin mielin

Työtapaturma oli oppina: Kanniainen sanoo nyt olevansa viisaampi, jos vastaava tapahtuisi. Paikalle kannattaisi kutsua heti ensihoito tai muu terveydenhuollon ammattilainen.

Kanniainen myöntää, että kivun myötä elämä on muuttunut melkoisesti.

”Muille sanoisin, että kipu on aina totta. Hermovauriokivuilla on tapana levitä ja pahentua. Kipu on henkisesti raskasta ja vie aikaa seuraavastakin päivästä. Itseä pitää kuunnella ja levätä riittävästi. Kohtuullinen liikunta on hyväksi. Lääkärin ohjeita on noudatettava, ja vain otettu lääke auttaa.”

Kaikesta huolimatta Kanniainen pyrkii positiivisuuteen.

”Pitää nauttia siitä, mitä on nyt, sillä huomisesta ei tiedä. Koko ajan on kuin vuoristoradan kyydissä – nousut ovat 90-asteisia ja laskut 45 astetta. Kaikesta aina selvitään, vaikka välillä on isompia mäkiä.”

Kimmon Kanniaisen ajatuksia kivun maailmasta:

• Vakavissa työtapaturmissa paikalle tarvitaan terveydenhuollon ammattilainen.
• Stimulaattori auttaa: se vie noin 70 prosenttia kivuista pois.
• Samat lääkärit ja yhteneväiset hoitokäytännöt helpottavat hoidon sujumista.
• Kuka tahansa voi kouluttaa koiran tunnistamaan kipua.
• Itseä pitää kuunnella ja levätä riittävästi.