Siirry pääsisältöön

Orion Oyj:n hallitus päätti avainhenkilöiden kannustinjärjestelmästä

ORION OYJ PÖRSSITIEDOTE 5.2.2013 KLO 13.50

Orion Oyj:n hallitus on päättänyt konsernin avainhenkilöiden uudesta osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen, yhtiön osakkeiden omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä.

Järjestelmässä on ansaintajaksoja, joiden alkamisesta ja pituudesta yhtiön hallitus päättää vuosittain vuosina 2013, 2014 ja 2015. Hallitus päättää ansaintajakson ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet kunkin ansaintajakson alussa. Järjestelmän käyttöönoton yhteydessä alkoi kaksi ansaintajaksoa, kalenterivuosi 2013 ja kalenterivuodet 2013-2015. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2013 perustuu Orion-konsernin liikevoittoon ja ansaintajaksolta 2013-2015 Orion Oyj:n B-osakkeen kokonaistuottoon.

Mahdollinen palkkio maksetaan osittain yhtiön B-osakkeina ja osittain rahana ansaintajaksolta 2013 vuonna 2014 ja ansaintajaksolta 2013-2015 vuonna 2016. Rahana maksettava osuus käytetään palkkiosta avainhenkilölle aiheutuviin veroihin ja veronluonteisiin maksuihin. Järjestelmästä sekä Orion-konsernin vuonna 2010 perustetusta pitkäjänteisestä kannustinjärjestelmästä yhden kalenterivuoden aikana maksettavien palkkioiden arvo yhteensä on enintään 1,75 kertaa avainhenkilön bruttovuosipalkka palkkioiden maksuhetkellä. Bruttovuosipalkalla tarkoitetaan kokonaispalkkaa luontoisetuineen ilman vuositulospalkkiota ja pitkäjänteistä kannustinjärjestelmää. Ansaintajaksolta 2013 maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa sitouttamisjakson aikana, joka päättyy 31.12.2015 lukuunottamatta sitä, että järjestelmän perusteella maksettavia osakkeita koskevista luovutusrajoituksista riippumatta järjestelmään kuuluva henkilö voi halutessaan hankkia omalla kustannuksellaan järjestelmän luovutusrajoitusten piiriin pörssistä tai muuten Orion Oyj:n A-osakkeita ja hankinnan jälkeen luovuttaa vastaavan määrän luovutusrajoitusten alaisia B-osakkeita.
Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 35 henkilöä. Järjestelmän perusteella maksettavien palkkioiden yhteismäärä on enintään 500.000 Orion Oyj:n B-osaketta ja osakkeiden arvoa vastaava määrä rahaa.


Orion Oyj

Timo Lappalainen
Toimitusjohtaja
Olli Huotari
Johtaja, Esikuntatoiminnot

Yhteyshenkilö:
Olli Huotari, Johtaja, Esikuntatoiminnot, puh. 010 426 3054 tai 050 966 3054

Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi


                                    

Orion on suomalainen lääkkeiden ja diagnostisten testien kehittäjä - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostolääkkeet, syöpä- ja tehohoitolääkkeet sekä inhaloitavat Easyhaler® -keuhkolääkkeet.
Orionin liikevaihto vuonna 2012 oli 980 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 500 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.