Siirry pääsisältöön
Orion_research_and_development_07122022-3267.jpg

Tutkimusalueet ja teknologiat

Orionin uusien alkuperälääkkeiden tutkimus keskittyy kahdelle terapia-alueelle, joita ovat kivun hoitoon kohdennetut lääkkeet sekä syöpälääkkeet. Tämän lisäksi teemme rinnakkaislääke- ja eläinlääketutkimusta.

Syöpälääkkeet

Orionin onkologia- eli syöpätutkimuksella ja -kehityksellä on pitkä historia sekä kokemusta yhteistyöstä alan kansainvälisten, huipputason asiantuntijoiden kanssa. Ensimmäinen rintasyövän hoitoon tarkoitettu alkuperälääke tuotiin markkinoille jo vuonna 1988. Uusin, eturauhassyövän hoitoon tarkoitettu alkuperälääke sai myyntiluvan vuonna 2019 Yhdysvalloissa ja vuonna 2020 Euroopassa.

Kipulääkkeet

Kipu on yksi yleisimmistä lääketieteellisiin tutkimuksiin ja hoitoon hakeutumisen syistä. Orion pyrkii löytämään uudenlaisia kipulääkkeitä ja kivun hoitokeinoja akuutista tai kroonisesta kivusta kärsiville potilaille. Tavoitteena ovat entistä tehokkaammat ja turvallisemmat lääkkeet, jotka eivät aiheuta riippuvuutta ja joiden avulla voidaan korjata nykyisten hoitovaihtoehtojen puutteet. Orion tutkii useita mahdollisia ei-opioidisia hoitokeinoja. 

Keskushermostolääkkeet

Orionilla on pitkä historia lääkekehityksestä neurologisten sairauksien hoitoon tarkoitettujen lääkeaineiden parissa. Tutkimusprojektien tuloksena on kehitetty uusia alkuperälääkkeitä Parkinsonin taudin hoitoon.

Eläinlääkkeet

Orionin eläinlääketutkimuksella on pitkät perinteet omien innovatiivisten eläinlääkkeiden kehittämisessä. Lisäksi hyödynnämme omien terapia-alueiden ja formulaatioteknologioiden osaamista kehittäessämme uusia eläinlääkkeitä.

Rinnakkaislääkkeet

Kehitämme itse tai yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa myös rinnakkaislääkevalmisteita. Rinnakkaislääke sisältää samaa vaikuttavaa lääkeainetta kuin alkuperävalmiste, jonka patenttisuoja on päättynyt. Rinnakkaislääkkeen kehittäminen on yksinkertaisempaa ja edullisempaa kuin alkuperälääkkeiden, sillä vaikuttava aine on jo tutkittu. Rinnakkaislääkkeen kehittäminen kestää yleensä 2–3 vuotta.